Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Tällä hetkellä rahoittamistamme monivuotista hankkeista voit lukea lisää täällä.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2016Musiikkipedagogi Demian Seesjärvi10 000 e
taiteelliseen työskentelyyn ja laulajan muutosmatkasta kertovan Omaksi itseksi- konserttisarjan toteuttamiseen
-
2016Tanssitaiteen maisteri Marjo Selin5 000 e
Kaikki hyvin kasvimaalla -teoksen toteuttamiseen
-
2016Valtiotieteiden tohtori Miika Siironen6 000 e
Elias Simojokea käsittelevään poliittiseen elämäkertaan
-
2016Filosofian maisteri Juha Siitonen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Bioaktiivisten Stemona-alkaloidien kokonaissynteesit”
-
2016Kauppatieteiden tohtori Hanna Silvola, Kauppatieteiden tohtori Jari Huikku8 000 e
tutkimukseen ”Liikearvoinformaation merkitys sijoituspäätöksissä”
-
2016Filosofian tohtori Jari Sinkkonen23 000 e
tutkimukseen ”Lymen borrelioosin nopea diagnostiikka NMR- ja massaspektrometrialla taudin varhaisessa vaiheessa”
-
2016Valtiotieteiden maisteri Jonas Sjöblom24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kuntalaisosallistumisen muodot 2010-luvulla”
-
2016Tekniikan lisensiaatti Tuomo Soini12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Suuren yrityksen tietopääoman ja kokemuksen hyödyntäminen uusissa (kansainvälistyvissä) startup-yrityksissä”
-
2016Diplomi-insinööri Christian Stenroos24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Jäätymättömien ja kulutuskestävien pinnoitteiden kehittäminen termisen ruiskutuksen pinnoitusmenetelmien avulla”
-
2016Psykologian maisteri Juho Strömmer24 000 e
väitöskirjatyön ”Aging, cognitive decline and physical exercise intervention” loppuunsaattamiseen
-
2016Toimintaterapeutti Nadja Sumanen6 000 e
nuortenromaanin kirjoittamiseen
-
2016Diplomi-insinööri Iiris Sundin24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hoitoennusteiden interaktiivinen oppiminen yksilöllistetyssä lääketieteessä”
-
2016Filosofian tohtori Annakaisa Suominen6 000 e
tapoja käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen
-
2016Valtiotieteiden maisteri Pauliina Susi10 000 e
tietokirjaan yleisistä saunoista ja saunakulttuurista
-
2016Taiteen maisteri Virpi Suutari15 000 e
Alvar ja Aino Aallon arkkitehtuurin ja muotoilun merkityksestä kertovan Aalto-dokumenttielokuvan tekemiseen
-
2016Kauppatieteiden maisteri Marja Svanberg12 000 e
väitöskirjatyöhön ”The Conceptual Meaning and Moral Nature of Corporate Social Responsibility”
-
2016Filosofian maisteri Sanni Swahn14 000 e
väitöskirjatyöhön ”Draamakasvatus ilmiöpohjaisen koulutyöskentelyn käynnistäjänä”
-
2016Kauppatieteiden maisteri Ulla Särkikangas24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kuluttajalähtöinen palvelunkehitys sähköistyvissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa”
-
2016Diplomi-insinööri Kati Tahvonen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen sotataidon näkökulmasta”
-
2016Kauppatieteiden maisteri Kimmo Taiminen24 000 e
väitöskirjatyöhön Verkkosisällön palvelunäkökulma yrityksien asiakasarvon tuotannossa