Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Tällä hetkellä rahoittamistamme monivuotista hankkeista voit lukea lisää täällä.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2020Filosofian tohtori Johannes Cairns30 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Kokeellisen evoluution ja koneoppimisen hyödyntäminen antibioottiresistenssin ennustamiseksi aiemman altistuksen perusteella”
-
2020Master on science in Engineering Stefano Caro26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Heavy metals decontamination using a renewable source: Biochar”
-
2020Kauppatieteiden maisteri Mireka Caselius26 000 e
väitöskirjatyön ”Ekspatriaattiperheiden ulkomailla kasvaneet lapset: ulkomaan kokemuksen pitkäaikaisvaikutukset aikuisuuden urapääomaan ja urapäätöksentekoon” loppuunsaattamiseen
-
2020Master of Science Suellen Cavalheiro Silva13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Creative Entrepreneurship in the Digital Age: An Analysis of the Finnish Creative Professionals Interaction with Digital Technology”
-
2020Master of Science Pooja Chaoji13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Creation of Radical Manufacturing Technology Innovations”
-
2020Musiikin maisteri Hanna Chorell6 500 e
taiteelliseen työskentelyyn
-
2020Master of Architecture Tania Chumaira26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Making Sense through Screens: Digital Sensory Mapping as Framework to Understand Materiality in the Age of Bits”
-
2020Master of Science Marzia Cimmino26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Conflict prevention in the post-Soviet space: The Organization for Security and Co-operation in Europe early warning system in light of evolving security landscape”
-
2020Master of Science in Wood Material Science Marta Cortina Escribano26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Bioactive compounds from Ganoderma lucidum by selective breeding”
-
2020Doctor of Philosophy Yusuf Dasdemir30 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Logic as a Rational Science in the Eighteenth-Century Ottoman Empire”
-
2020Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry10 000 e
DAMY Talks -tapahtumien ”Historiallisia innovaatiokohtaamisia” järjestämiseen ja tiedottamiseen
-
2020DocPoint-elokuvatapahtumat ry20 000 e
lasten ja nuorten valtakunnallisen dokumenttielokuvakiertueen DOKKINO järjestämiseen kehityshankkeineen
-
2020DocPoint-elokuvatapahtumat ry20 000 e
DocPoint 2021 ONLINE -dokumenttielokuvafestivaalin järjestämiseen
-
2020Dodo ry15 000 e
hankkeeseen ”Ilmasto-mingle ja -mentor nuoret ja asiantuntijat kohtaavat” toimia kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa
-
2020Filosofian maisteri Ville Eerola24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Vain puolittaista suomalaisuutta? Helsinkiläisidentiteetti Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1923-1965”
-
2020Ehrensvärd-seura ry20 000 e
näyttelyn ”Kolmen vallan laivastot” yleisötyön suunnitteluun ja valmistamiseen sekä yleisöviikonlopun järjestämiseen
-
2020Fysioterapeutti Jolanda Ehrström13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Fysioterapiaohjelmien kivunopetus Suomen ammattikorkeakouluissa”
-
2020Diplomi-insinööri Johannes Einolander7 000 e
väitöskirjatyöhön ”Sähköautojen kuluttajalähtöinen kysyntäjousto & kysyntäjoustopotentiaalin mallinnus”
-
2020Yhteiskuntatieteiden tohtori Sari Elfving13 000 e
romaanin kirjoittamiseen
-
2020Elävä Itämeri säätiö sr (Baltic Sea Action Group/BSAG)100 000 e
hankkeeseen ”Carbon Action”, osahanke ”Systeeminen muutos kohti kestävää ruokajärjestelmää – keskiössä tiede”